Hei! Olen Terhi, herkkä valokuvaaja ja tanssinopettaja.
Ihanaa, että löysit sivustolleni! Toivottavasti olet löytänyt sen, mitä täältä tulit etsimään. Olenko sinulle aivan uusi tuttavuus? Siinä tapauksessa haluan kertoa sinulle hieman itsestäni!
Minä olen Terhi! Olen Lappeenrantalainen 31-vuotias pienen tytön äiti, joka elää taiteelle sen eri muodoissa. Työskentelen valokuvaamisen lisäksi tanssinopetuksen parissa. Rakastan tanssin ja kuvaamisen lisäksi perhettäni, musiikkia, tzazikia, auringonlaskuja ja suomen luontoa. Valokuvaus on minulle tapa ilmaista itseäni. Haluan herättää tunteita valokuvieni avulla ja en halua asettua vain yhteen tapaan toteuttaa kuvia. Tyylini kuvata asiakkaita on rento ja pyrin luomaan vaivattoman tunnelman kuvauksen ympärille. Elän elämää tunteella ja herkistyn helposti. Rakastan liikettä ja liikkeen tuntua kuvissa.
Kiinnostuin jo hyvin nuorena valokuvauksesta ja lempiharrastuksiini nuorena kuuluikin siskoni ja ystävieni valokuvaaminen yksinkertaisella digikameralla. Kesälomat tarkoittivat aina valokuvausta, vaihdellen kukkien kuvaamisesta lomamatkojen tallentamiseen. Pärjäsin pitkään pelkällä digikameralla, kunnes kahdeksan vuotta sitten ostin ensimmäisen oman järjestelmäkameran. Noin neljä vuotta sitten aloin saada enemmän kyselyitä valokuvauksesta työn muodossa, ja vuoden 2018 alusta uskaltauduin astumaan pois piilosta tarjoten kuvauspalveluita muillekin kuin tutuille. Päätöstä en ole katunut ja olen iloinen jokaisesta asiakkaasta, jota olen saanut kuvata. Rakastan tallentaa tunnetta!
Teen päätyökseni tanssinopettajan työtä, jossa ihmiskehon liikkeen myötä haluan kertoa tarinaa katsojalle. Näen koreografiat valokuvina suunnitteluvaiheessa ja haluankin luoda katsojille mahdollisimman monta kohtausta, jotka olisivat upeita myös valokuvissa.
Olen varsinaiselta koulutukseltani liikuntaneuvoja ja liikunnanohjaaja AMK, sekä tein pitkän työuran liikunta-alalla liikuntavalmennuksen puolella. Ymmärrän siis liikettä ja miten ihmiset liikkuu ja koenkin ohjaamisen olevan yksi vahvuuteni.
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan kuvauksen myötä uusiin ihmisiin! Toivottavasti juuri sinä valitset minut kuvaajaksesi <3